MUUTOKSEN TUULET

Energiakriisi näkyi suoraan ihmisten arjessa ja pakotti valtaosan Länsi-Euroopan maiden hallituksista toimiin. Tiedotuskampanjoissa ihmisiä kehotettiin välttämään haaskausta, ja joissakin maissa kiellettiin autoilu sunnuntaisin polttoaineen säästämiseksi. Kriisi oli kipeä muistutus siitä, miten riippuvaisia länsimaiden taloudet olivat tuontienergiasta.

Taloustaantuma ja siihen liittyvä paheneva työttömyys, syrjäytyminen ja yhteiskunnasta vieraantuminen vaaransivat sosiaalisen yhteenkuuluvuuden. Useat ammattiliitot yhdistivät voimansa vuonna 1978 ja järjestivät ensimmäisen eurooppalaisen työttömyyden vastaisen marssin. Marssi oli osoitus siitä, että ay-liikkeen toiminta oli eurooppalaistumassa ja etujen ylikansallisuus ymmärrettiin.

Tämä ”viimeinen hiilivaunu” kertoo kapitalistisen Euroopan perinteikkään raskaan teollisuuden alasajosta. Euroopan sodanjälkeinen nousukausi oli pitkälti raskaan teollisuuden ansiota. 1970-luvulla tämä teollisuudenala jäi kuitenkin yhä useammin kansainvälisten kilpailijoidensa, kuten Taiwanin, Etelä-Korean ja Brasilian, halvemman tuotannon jalkoihin. Vähentääkseen riippuvuuttaan ulkomaisesta öljystä Euroopan maat hakivat ratkaisua ydinvoimasta.

Naiset toivat 1970-luvun kuluessa yhä korostuneemmin esille sukupuolten jatkuvan epätasa-arvon. Vaikka useimmilla naisilla oli äänioikeus, he kohtasivat yhä syrjintää ja heidän vapauttaan rajoitettiin julkisessa ja yksityiselämässä. Feminismistä kehittyi aktiivinen liike, joka pyrki tekemään lopun patriarkaalisesta vallasta ja luomaan aidosti tasa-arvoisen yhteiskunnan.

Vuoden 1974 sotilasvallankaappaus teki lopun Portugalin diktatuurista. Portugalin kansa asettui tukemaan armeijan upseereita, jotka puolsivat demokraattisia ja taloudellisia uudistuksia ja siirtomaavallan purkamista. Näin alkoi Portugalin siirtyminen demokratiaan. Näitä pääasiassa rauhanomaisia tapahtumia alettiin kutsua neilikkavallankumoukseksi sotilaiden kiväärinpiippuun pujotettujen neilikoiden vuoksi.

Syntyi uusia yhteiskunnallisia liikkeitä, ja Länsi-Euroopassa ihmiset jalkautuivat kaduille osoittamaan mieltään tasa-arvon, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisten oikeuksien sekä ympäristönsuojelun ja rauhan puolesta. Näissä liikkeissä kyseenalaistettiin parlamentaarisen demokratian mahdollisuudet vastata ihmisten tarpeisiin.

Romanian kommunistijohtaja Nicolae Ceaușescu kuvasi hallintokauttaan ”kultaiseksi aikakaudeksi”. Henkilökultti, jonka hän yhdessä virkamiestensä kanssa loi ympärilleen, oli kommunististen maiden omituisimpia. Romanialaiset kärsivät Ceaușescun aikana itäblokin alueen pahimpiin kuuluneesta köyhyydestä ja sorrosta.

Kommunistihallinnon vastustus lisääntyi Puolassa 1980-luvulla, mikä oli jatkoa jo 1950-luvulla alkaneelle työläisten kapinoinnille. Gdańskin telakan lakkoilevat työntekijät perustivat vapaan ammattiyhdistyksen, jonka nimeksi tuli Solidarność. Työläiset vaativat parempia elinoloja ja poliittisia uudistuksia.

Vain muutamassa kuukaudessa Itä-Euroopan kansat nousivat heitä kymmenien vuosien ajan otteessaan pitäneitä hallintojärjestelmiä vastaan. Kommunistihallinnot kaatuivat yksi toisensa jälkeen kuin dominopalikat vetäen mukanaan maanosan kahtiajakoa symboloineen rautaesiripun.

Helsingin sopimuksen allekirjoitti myös Italian pääministeri ja Euroopan yhteisön neuvoston puheenjohtaja Aldo Moro. ETY-kokous oli Euroopan yhteisölle tilaisuus, jossa se ensimmäistä kertaa puhui yhdellä äänellä maailmanpolitiikan merkittävänä diplomaattisena toimijana.

Vuonna 1985 käyttöön otettu EU-passi on osoitus vapaan liikkuvuuden tarjoamista uusista mahdollisuuksista ja Euroopan yhteisön käytännön toimista, joilla ihmisten halutaan tuntevan itsensä Euroopan kansalaisiksi.

Vuosi 1979 oli merkkipaalu eurooppalaisen demokratian kehityksessä, koska silloin jäsenvaltioiden kansalaiset saivat valita Euroopan parlamentin jäsenet ensimmäistä kertaa välittömillä vaaleilla. Aiemmin kansalliset parlamentit olivat nimittäneet tämän edustajakokouksen jäsenet, mutta nyt Euroopan parlamentista tuli ensimmäinen kansainvälinen elin, jonka jäsenet valitaan yleisillä välittömillä vaaleilla.

Slovenian ja Kroatian itsenäisyysjulistukset johtivat aseelliseen konfliktiin. Se levisi Bosnia ja Hertsegovinaan, missä etniset ryhmät ottivat yhteen. Daytonin rauhansopimukseen vuonna 1995 päättynyttä sotaa leimasivat julmat kansanmurhat ja etniset puhdistukset. Myöhemmin Serbian presidentti Milošević ja maan sotilasjohto suorittivat etnisiä puhdistuksia myös Kosovon konfliktissa.

Länsi- ja Itä-Saksa yhdistyivät virallisesti yhdeksi valtioksi 3. lokakuuta 1990. Jälleenyhdistymistä vauhditti jatkuva ihmisvirta idästä länteen Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Lisäksi Itä-Saksassa samana vuonna pidettyjen vaalien tulos osoitti kansalaisten kannattavan yhdistymistä. Yhdistymissopimus tehtiin sodanjälkeisten miehitysvaltojen eli Yhdysvaltojen, Neuvostoliiton, Ranskan ja Ison-Britannian kanssa.

Monet poliitikot, kansalaisyhteiskunnan edustajat ja yritykset olivat jo vuosia vaatineet yhteistä rahaa. Euroopan johtavat poliitikot olivat suunnitelleet talous- ja rahaliittoa jo vuonna 1969, ja aloitteen puolesta järjestettiin julkisia mielenilmauksia 1960- ja 1970-luvuilla.

Eurooppa on 1900-luvun jälkipuoliskolla muuttunut siirtolaisia lähettävästä maahanmuuttajia vastaanottavaksi maanosaksi. Kun laillinen maahanmuutto on ollut rajoitettua, laiton maahanmuutto on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien. Tunisian rannikolle kulkeutuneet tavarat symboloivat surullisella tavalla maahanmuuttajien ahdinkoa.

Peräkkäiset talouden pelastuspaketit, veronmaksajille koituvat vastuut ja kiistanalaiset kansalliset säästötoimet koettelivat kansalaisten uskoa EU:hun. Euroskeptisyys ja EU-vastaisuus lisääntyivät, nationalismi ja äärioikeistolaisuus saivat kannatusta. EU-lippuja poltettiin muun muassa Kreikassa, Unkarissa ja Espanjassa.

Jäsenvaltioiden määrä yli kaksinkertaistui kylmän sodan päättymisen jälkeen. Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät unioniin vuonna 1995 ja 10 muuta maata vuonna 2004. Romaniasta ja Bulgariasta tuli EU-jäseniä vuonna 2007 ja Kroatiasta vuonna 2013.

Mitä on eurooppalaistuminen? Se tarkoittaa, että kun kaikki EU:n jäsenvaltiot hyväksyvät ja panevat täytäntöön yhteistä lainsäädäntöä, niiden edut yhtenäistyvät ja samankaltaisuus lisääntyy. Tämä yhteisön säännöstönä tunnettu lainsäädäntö on muotoutunut vuosikymmenten saatossa, ja unioniin liittyvien maiden on saatettava se osaksi kansallisia oikeusjärjestelmiään.

Vuoden 1989 jälkeen ihmiset eivät enää nielleet kommunistien historiantulkintaa, jonka mukaan Neuvostoliitto ja puna-armeija olivat vapauttaneet Itä-Euroopan maat natsimiehittäjien vallasta. Monet pitivät Neuvostoliittoa pelkästään uutena miehitysvaltana. Kommunistihallinnon aikaiset patsaat ja katukilvet nousivat julkisen keskustelun kohteeksi, ja niitä poistettiin tai jopa hävitettiin.

Tähän eurokolikkoon on ikuistettu slovenialainen kommunisti Franc Rozman, joka vastusti urheasti maansa natsimiehitystä. Hänen rinnassaan oleva punatähti – kommunismin symboli – on esitetty EU-lipun tähtien rinnalla.

Salaisten arkistojen avaaminen entisissä sosialistimaissa oli tärkeää, jotta ihmiset saattoivat tehdä tiliä kommunistisen menneisyyden kanssa. Valtion harjoittama vakoilu ja sorto paljastuivat vihdoin kaikessa laajuudessaan.