Yhdysvaltojen politiikka, Joe Biden ja Euroopan historia

Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin vannottua virkavalansa ja yli puoli vuosikymmentä hänen Euroopan parlamentin vierailunsa jälkeen kysyimme Euroopan historian talon tiimiltä, miten suuri vaikutus näillä kahdella tapahtumalla on ollut Euroopan historiaan.

Miten Euroopan historian talon pysyvässä näyttelyssä näkyvät ne lujat transatlanttiset siteet, joihin tuleva presidentti viittasi puheessaan Euroopan parlamentille vuonna 2010?

Pitäessään historiallisen puheensa Euroopan parlamentille vuonna 2010 silloinen varapresidentti Joseph R. Biden lainasi aluksi Nobel-palkitun irlantilaisen runoilijan W. B. Yeatsin runoa Pääsiäinen 1916: ”Kaikki muuttui, muuttui täysin: syntyi hirveä kauneus.” – Yeats kirjoitti nuo säkeet Dublinissa samana vuonna puhjenneen itsenäisyyttä tavoitelleen kansannousun jälkeen. Ne ilmentävät sitä, miten käännekohtaa merkitsevä historian tapahtuma voi melkeinpä hetkessä muuttaa peruuttamattomasti poliittista asetelmaa.

Joe Bidenin puhuessa Euroopan parlamentissa vuonna 2010 maailma oli vasta toipumassa syvästä taantumasta eikä syyskuun 11. päivän iskuista ollut kulunut kymmentäkään vuotta. Biden näki Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteiden olevan käännekohdassa. Onkin kiinnostavaa, että varapresidentti niin laajalti pohjasi ja viittasi puheessaan historiaan ja muistutti, miten Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteita ovat tällaisina murrosaikoina muovanneet niin yhteinen kulttuuriperintö kuin yhteinen arvojärjestelmä. Biden lopetti puheensa tunteelliseen vakuutukseen, joka sai kuulijoilta lämpimän vastaanoton: kuten Eurooppa tarvitsee Yhdysvaltojen kansainvälistä panosta, niin myös Yhdysvallat tarvitsee vahvaa ja yhtenäistä Eurooppaa.

Euroopan historian talossa esittelemme näyttelyesineiden, kuvien ja multimedian avulla monia historiallisia hetkiä Yhdysvaltojen ja Euroopan vuorovaikutuksessa. Pysyvässä näyttelyssä varhaisimpia esimerkkejä tästä on valistusajan eurooppalaisilta kirjailijoilta ja ajattelijoilta innoituksensa saanut vuoden 1776 Amerikan vallankumous ja sen vaikutus eurooppalaiseen vallankumousliikehdintään, etenkin Ranskan vallankumoukseen vuonna 1789. Näytämme myös, että Pohjois-Amerikkaan 1800-luvulla suuntautuneella eurooppalaisten massamuutolla oli pysyvä vaikutus Atlantin molemmin puolin, mihin myös Biden viittasi vuoden 2010 puheessaan. 1900-luvun tapahtumista näyttelyssä tarkastellaan Yhdysvaltojen toimien perustavanlaatuisia vaikutuksia sodan runtelemassa Euroopassa. Kerromme Yhdysvaltojen liittymisestä ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917 ja sen osallistumisesta sodanjälkeisen maailmanjärjestyksen muotoiluun Pariisin rauhansopimusten kautta. Näyttelyssä käsitellään myös Yhdysvaltojen ratkaisevaa väliintuloa toisessa maailmansodassa ja sen roolia Euroopan jälleenrakentamisessa ja myöhemmässä yhdentymisprosessissa.

Kuten vuoden 2020 tapahtumat varsinkin Yhdysvalloissa ovat osoittaneet, olemme alkaneet nähdä menneisyyden uudessa valossa ja nostamaan pöydälle yhteisen historiamme tähän asti vaiettuja vääryyksiä. Historia ei ole koskaan ohi. Atlantin ylitse 1600-luvulta aina 1800-luvulle jatkunut orjakauppa on traumaattinen ja häpeällinen esimerkki Euroopan, Afrikan ja myöhemmän Amerikan yhdysvaltojen vuorovaikutuksesta. Silti museoiden ja historiantutkijoiden on käsiteltävä tätäkin aihetta.

Euroopan historian talossa orjuuden keskeistä roolia maanosan historiassa ja sen vaikutusta nykyisyyteen tarkastellaan heti pysyvän näyttelyn ensimmäisessä osassa, jonka teemana on Euroopan kulttuuriperintö. Yhdysvaltojen ja Euroopan välinen dynaaminen suhde on joka kannalta, sekä hyvässä että pahassa, keskeinen osa Euroopan historiaa. Kehittyessään ja muuttuessaankin se pysyy epäilemättä keskeisellä sijalla myös Euroopan historian talossa.

Presidentti Joe Biden vieraili Euroopan parlamentissa helmikuussa 2015 ollessaan Yhdysvaltojen varapresidentti. Onko tavallista, että poliittiset johtajat vierailevat Euroopan unionin toimielimissä? Mikä on tällaisten vierailujen tarkoitus ja minkä alojen yhteistyöhön niissä keskitytään?

Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteet ulottuvat historiallisista syistä luonnollisesti paljon toista maailmansotaa kauemmas. Toisen maailmansodan jälkeen transatlanttiset suhteet alkoivat kuitenkin syventyä niin diplomatian, kulttuurin ja talouden alalla kuin sotilaallisissa, sosiaalisissa, lainsäädännöllisissä ja monissa muissakin asioissa. Euroopan yhteisöjen perustamisen ansiosta ja ajan myötä EU:n rooli on kasvanut mainituilla aloilla suhteessa Yhdysvaltoihin ja maailmalla, joten sen toimielimistä on tullut tärkeitä keskustelukumppaneja Yhdysvalloille.

Vuodesta 1995 lähtien on pidetty 29 EU:n ja Yhdysvaltojen huippukokousta, joissa osapuolet ovat keskustelleet ja sopineet monista asioista (tullit, yksityisyyden suojaa koskeva lainsäädäntö, viisumipolitiikan vastavuoroisuus, kansainväliset sopimukset, kuten Iranin ydinsopimus, ym.). Suhteiden ollessa näin tiiviit Yhdysvaltojen poliittisten johtajien vierailut ovat hyvin tavallisia. Toimielimissä ovat vierailleet varapresidentti Biden vuonna 2015 ja varapresidentti Pence vuonna 2017 mutta myös monet muut ulkoministeristä senaatin ja kongressin valtuuskuntiin.

Euroopan historian talon julkisessa esitelmäsarjassa kuultiin äskettäin professori Timothy Snyderin esitelmä ”What past catastrophe teaches us about future possibility”. Mitä yhteydenpito ja keskustelu amerikkalaisten nykyhistorioitsijoiden kanssa ja heidän tutkimustyönsä voivat opettaa meille Yhdysvaltojen ja Euroopan yhteisestä historiasta. Mitä uusia näkökulmia niistä voi saada?

Professori Snyderin lähestymistapa on mielenkiintoinen, sillä verkkoesitelmässään Euroopan historian talolle ja myös muissa tilaisuuksissa, kuten Wienissä Eurooppa-päivänä 2019 pitämässään puheessa, hän luonnehti Euroopan historiaa tutkivan amerikkalaisen historioitsijan roolia ”ulkopuolisen tarkkailijan” rooliksi. Hänen ja muiden amerikkalaisten tutkijoiden anti keskusteluun onkin esittää objektiivista ja rakentavaa kritiikkiä eurooppalaisten tavasta käsitellä ja muistaa mennyttä. Snyderin viesti Euroopalle on selkeä, yhtä aikaa tunnustus ja varoitus: ”Olette enemmän kuin myyttinne”, hän totesi vuonna 2019.

Vaikka eurooppalainen tapa ratkaista erimielisyyksiä avoimuuden, demokratian ja kansainvälisten sitoumusten lähtökohdista tekee Euroopasta maailman silmissä toivon linnakkeen, Snyder katsoo tuon toivon voivan realisoitua vain, jos suositaan objektiivista ja yhteistä historiaa lohdullisten mutta usein vastakkainasettelua ruokkivien historian myyttien sijaan. Tähän näkemykseen yhtyy Synderin kollega Yalen yliopistosta, professori Jay Winter, joka myös puhui Euroopan historian talossa marraskuussa 2019 ennen koronaviruspandemiaa. Nämä kaksi amerikkalaista historioitsijaa monien muiden ohella tarjoavat Euroopan menneisyydestä ainutlaatuisia tulkintoja, jotka ovat vaikuttaneet suuresti Euroopan historian talon työhön jo museon suunnitteluvaiheessa ja myös sen avaamisen jälkeen. Koska molemmat esitelmät järjestettiin Yhdysvaltojen nykyisen presidentin toimikauden loppupuolella, olisi mielenkiintoista nähdä, miten yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset historioitsijat tulevina vuosina käsittelevät edessä olevia poliittisia muutoksia. Yksi koronaviruskriisin harvoista hyvistä puolista on ollut siirtyminen verkkotapahtumiin, jotka antavat mahdollisuuden kutsua entistä kattavamman joukon kansainvälisiä puhujia ja saavuttaa kansainvälinen yleisö niin Yhdysvalloista kuin muualtakin.

Millaista yhteistyötä Euroopan historian talo tekee yhdysvaltalaisten museoiden kanssa esitelläkseen Yhdysvaltojen ja Euroopan historian yhtymäkohtia?

Koko Euroopan historian taloahan ei olisi ilman transatlanttista yhteyttä. Itse talo eli tämä museorakennus oli alun perin yksi amerikkalaisen hyväntekijän ja valokuvauksen pioneerin George Eastmanin Eurooppaan perustamista julkisista hammasklinikoista. Kun selvitimme alkuvaiheessa rakennuksen historiaa ja mietimme, miten se saataisiin osaksi pysyvää näyttelyä, teimme yhteistyötä New Yorkin osavaltion pohjoisosassa sijaitsevan George Eastman -museon kanssa.

Toinen keskeinen Euroopan historian talon amerikkalainen yhteistyökumppani on ollut Yhdysvaltojen holokaustimuseo Washington D.C:ssä (United States Holocaust Memorial Museum, USHMM). Olemme tavanneet museon johtavaa henkilöstöä ja saaneet heiltä neuvoja, ja pysyvässä näyttelyssä on ollut vuoden 2017 avajaisten jälkeen esillä monia valokuvia ja esineitä USHMM:n kokoelmasta. Parlamentariumin kollegoilla oli myös kunnia isännöidä USHMM:n kokoamaa vaihtuvaa näyttelyä, Harhan vallassa: natsipropagandan voima, vuoden 2018 alussa.

Kaikki toivomamme yhteistyöhankkeet eivät kuitenkaan ole toteutuneet. Olisimme esimerkiksi erittäin mielellämme tehneet yhteistyötä Ellis Islandin saarella New Yorkin satamassa sijaitsevan kansallisen siirtolaismuseon kanssa pysyvää näyttelyämme varten, mutta museon varastotilat vaurioituivat pahasti eikä esineitä päästy pelastamaan hurrikaani Sandyn vuonna 2012 nostattamien tulvien aikaan, joten kansainvälisiä lainoja ei voitu toteuttaa. Se on ehdottomasti museo, jonka pidämme mielessä tulevia hankkeita ajatellen, sillä paikkana se muistuttaa elävästi Euroopan ja Pohjois-Amerikan välisistä yhteyksistä.

Vaihtuvissa näyttelyissämme on myös tarkasteltu Yhdysvaltojen vaikutusta Euroopassa. Esimerkiksi vuosina 2019–2020 esillä olleessa näyttelyssä Levoton nuoriso: aikuiseksi Euroopassa vuodesta 1945 nykypäivään osoitimme amerikkalaisen kulttuurin ja etenkin nuorisokulttuurin suuren merkityksen nuorten eurooppalaisten elämässä toisen maailmansodan jälkeen, jolloin siitä tuli eräänlainen viitekulttuuri, joka kantoi henkilökohtaisen vapauden ihanteita yli maanosan poliittisten jakolinjojen. Jopa näyttelyn nimi ”Levoton nuoriso” oli peräisin presidentti Lyndon Johnsonin CIA:lta tilaamasta raportista, jossa tarkasteltiin maailmalla vuonna 1968 levinneitä kansainvälisiä nuorisomielenosoituksia.

Pysyvässä näyttelyssä nähdään ohimennen useita Yhdysvaltain presidenttejä, etenkin kun he ovat olleet mukana muovaamassa uutta maailmanjärjestystä merkittävien historiallisten mullistusten ja konfliktien jälkeen: presidentti Woodrow Wilson ensimmäisen maailmansodan ja Franklin Delano Roosevelt toisen maailmansodan päätyttyä sekä George H.W. Bush Berliinin muurin murtumisen ja kommunismin romahduksen jälkeen. Myös varapresidentti Richard Nixon nähdään vuonna 1959 Moskovassa kuvatussa kuuluisassa ”keittiöväittelyssä” keskustelemassa Neuvostoliiton pääministeri Nikita Hruštšovin kanssa ja puolustamassa amerikkalaisen kapitalismin arvoja kansainvälisen televisioyleisön edessä.

Kun otetaan huomioon vuoden 2020 lopun merkittävät globaalit haasteet – ilmastonmuutos, poliittinen hajaannus ja ääriliikkeiden nousu – sekä maailmanlaajuisen pandemian vaikutukset, vaikuttaa jälleen siltä, että Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteet ovat samanlaisessa tienhaarassa kuin Joe Bidenin puheessa vuonna 2010. Museot epäilemättä tarkastelevat ja selittävät 20 vuoden kuluttua Yhdysvaltojen nykyisten ja tulevien presidenttien toimintaa ja päätöksiä pysyvissä ja vaihtuvissa näyttelyissään. Toivon mukaan nämä teot saavat historian saatossa suopean vastaanoton.