RAKENNUS
Euroopan historian talo sijaitsee Eastman-rakennuksessa Léopold-puistossa – aivan Brysselin Eurooppa-korttelin keskellä. Tämä noin kymmenen hehtaarin puisto, jonka paikalla ennen sijaitsi kuninkaallinen eläintieteellinen puutarha, avattiin yleisölle vuonna 1880.
Varat Eastman-rakennusta varten lahjoitti vuonna 1931 Kodak-kameran keksijänä tunnettu amerikkalainen liikemies ja hyväntekijä George Eastman, joka halusi perustaa rakennukseen vähävaraisten lasten hammasklinikan. Rakennustöitä tehtiin vuosina 1934–1935 sveitsiläisen arkkitehdin Michel Polakin johdolla. Parlamentti hankki rakennuksen käyttöönsä 99-vuotisella vuokrasopimuksella vuonna 2008.
Rakennuksen muutostöistä järjestettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu, jonka voittaneeseen suunnitteluryhmään kuuluvat ranskalainen Atelier d'architecture Chaix & Morel & associés, saksalainen JSWD Architekten ja belgialainen TPF.
Ryhmä suunnitteli rakennukseen nykyaikaisen laajennusosan ja kunnosti sen vanhan osan rakennushistoriallista estetiikkaa kunnioittaen. Laajennusosa rakennettiin takapihalle, ja rakennusta korotettiin kolmella lisäkerroksella.
Näin pysyvän näyttelyn käyttöön saatiin 4 000 neliömetrin ja vaihtuvan näyttelyn käyttöön 800 neliömetrin tilat. Lisäksi rakennuksessa on 100-paikkainen sali tapahtumien järjestämistä varten.
Odotushuone

Eastman-rakennuksen odotushuone suunniteltiin hammasklinikan nuorta asiakaskuntaa ajatellen. Se koristeltiin värikkäillä seinämaalauksilla, joiden aiheina oli kohtauksia ranskalaisen kirjailijan Jean de La Fontainen eläinsaduista.
Kymmenen öljyvärimaalauksen kokonaisuuden toteutti vuonna 1935 belgialainen taidemaalari Camille Barthélémy (1890–1961) tärkkelysliimalla kovitetulle 78 neliömetrin kokoiselle kankaalle. Gaumen alueelta kotoisin ollut Barthélémy oli opiskellut Brysselin kuninkaallisessa taideakatemiassa.
Maalaukset on restauroitu huolella, ja ne ovat esillä entisessä odotushuoneessa, Euroopan historian talon kävijöiden nähtävillä.
Hyödyllisiä linkkejä
Eastman-rakennuksesta ja Euroopan historian talon rakentamisesta on lisätietoja alla olevissa asiakirjoissa, joista valtaosa on saatavilla 24 kielellä:
House of European History timelapse video